Häpeän ymmärtäminen

Unohda häpeäkasvatus

Haluan pohtia häpeän merkitystä lasten kasvatuksessa ja erityisesti sitä miten lapsen häpeän kokemuksia voidaan vähentää. Erityisopettajan kokemuksella sanoisin, että erityisesti tunne-elämältään haavoittuvaisten lasten kohdalla häpeää korostava kasvatus kuten rankaisut kasvatuskeinoina ovat huonoja. Pohdin miten rankaisujen sijaan lasten käytöksen ohjaamisessa voisi enemmän käyttää asioiden ja ihmissuhteiden korjaamista ja hyvittämistä. Mietin myös onko ei-sanan käyttö joidenkin lasten kohdalla rakentavaa vai enemmän uhmaa lisäävää.

Häpeä selittää käytöshäiriöitä!

Häpeä selittää mielestäni osittain lasten käytöshäiriöitä ja siksi sen vähentäminen on olennaista lapsen käytöksen ja sisäisen tilan muuttumisen aikaansaamiseksi.

Kirjallisuudessa häpeä yhdistetään epäonnistumiseen, kun taas psykologisessa ymmärryksessä sen ajatellaan olevan vastavuoroisuuden tavoittamisen epäonnistumista.

Pohdin erityisesti niitä lapsia, jotka ovat eläneet pitkiäkin aikoja kaltoinkohtelevassa ympäristössä ja sitä miten suuri häpeäkuorma heillä on kannettavanaan.

Lapsilla, joilla on taustalla kaltoinkohtelun kokemuksia ja musertavia häpeäkokemuksia eivät hyödy pelkistä käytökseen puuttuvista menetelmistä. Ne vain usein lisäävät häpeän kokemusta.

Poissa mielestä

Pienen lapsen kokemus yrittäessään saada kontaktia vanhempaansa ja huomatessaan, että vanhempi ei virittäydy tilanteeseen, nostaa häpeän tunteen esiin. "Poissaoleva" vanhempi, joka ei pysty ilmeillään ja sanoillaan eläytymään lapsen tarpeisiin ja viesteihin on riski häpeäkokemuksen syntymiselle. Voimme kuvitella esimerkiksi, mitä nykyinen digikulttuurimme, jossa vanhemmat ovat paljon sidottuina älylaitteisiinsa kuulematta lapsen kontaktialoitteita, vaikuttaa lapsen kokemukseen omasta merkityksestään.

Kun vastavuoroisuuspyrkimyksen ilmaiseminen törmää toisen taholta vastavuoroisuuden puutteeseen, seurauksena on epäonnistunut tunne, johtuipa vastavuoroisuuden puute toisen välinpitämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä, vähättelystä, viestin väärin tulkinnasta tai rankaisusta ym.

Epäonnistuminen ja vastavuoroisuuden puute ja siitä seuraava häpeä saattaa kääntyä vetäytymiseksi tai raivokkuudeksi. Tunne purkautuu ajatuksina "olen tosi huono", "en ansaitse parempaa", "vihaan sinua". Seurauksena voi olla raivo itseä tai muita kohtaan. Tunne on sietämätön ja rangaistukset vain lisäävät häpeää ja uhmaa.

Nuhtelu ei auta

Emotionaalisesti oireilevien lasten toimiessa epäkunnioittavasti kasvattajien torumiset ja nuhtelut saatikka rangaistukset eivät yleensä muuta lasten käytöstä - päivastoin lisäävät helposti uhmaa. Lapset kyllä useimmiten tietävät tehneensä väärin. Seuraamuksia on tietysti tarjottaava lapsen käytöksen takana olevien tunteiden ja kokemusten ymmärtämisen lisäksi. Seuraamukset voisivat olla tekojen hyvittämistä ja ihmissuhteiden korjaamista.

Tarjoa korjaavia kokemuksia

Tarjoamalla yhä uudelleen toisenlaisia vastauksia mihin lapsi on tottunut, saattaa aikuinen vähitellen voittaa konfliktiin herkästi joutuvan lapsen luottamuksen. Uudenlaisia vastauksia lapselle on vain oltava paljon.

Kun aikuinen ymmärtää ja sanoittaa lapsen käytöksen takana olevia tarpeita, tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, niin lapsen on mahdollista saada itsekin ymmärrys oman käytöksen syistä. Samalla kuin aikuinen ymmärtää ja hyväksyy lapsen kokemuksen, ajattelun ja tunteen hän voi ohjata lasta toimivampaan käytökseen. Lapsen sisäisen maailman ymmärtäminen ja hyväksyminen ei tarkoita huonon käytöksen hyväksymistä. Lapsen on kuitenkin helpompi ottaa ohjausta vastaan, kun hän kokee, että aikuinen ymmärtää miltä hänestä tuntuu.

Esimerkkinä lapsi lyö toista lasta. Tilanteessa aikuinen voi tarjota uudenlaista vastausta lapselle. "Olen pahoillani, etten huomannut tulla turvaksesi vaikka näin, että tarvitsit selvästi apuani" . Näin sanoittamalla aikuinen ottaa vastuun, eikä lisää lapsen häpeää. Vähitellen tämän kaltaisilla aikuisen vastauksilla lapsen häpeäkokemukset vähenevät ja oikeanlainen syyllisyyden tunne mahdollistuu. Syyllisyys auttaa korjaamaan - häpeä ei. Tällä on myös merkitystä lapsen omalle empatiakyvyn kehittymiselle.

Ennakoi ja ymmärrä

Ensisijaista näiden "häpeäkuormittuneiden" lasten kanssa on ennakoida ne tilanteet, joissa lapsi joutuu vaikeuksiin, jotta jatkuvat epäonnistumiset ihmissuhteissa vältetään. Aikuisen vuorovaikutustavoilla on suuri merkitys miten lapsi selviytyy tiukoissakin tilanteissa. Aikuisen kyky ymmärtää lapsen kokemuksia sekä pysyä itse rauhallisena sekä selkeät struktuurit ja säännöt toimivat myös ennaltaehkäisynä. Aikuista auttaa, jos hänellä on traumatietoisuutta, ymmärrystä lasten tunneongelmista. Lapsen kokemusten ymmärtäminen auttaa myös hallitsemaan omaa turhautumista ja jaksamista.

Ks. PACE-asenteen käytöstä Belong luokassa.

https://www.vanhemmuudentuki.fi/hapean-ymmartaminen/

Ymmärryksen ja myötäelämisen avulla aikuinen toimii lapsen liian voimakkaiden tunteiden säätelijänä. Vähitellen, kun aikuinen riittävän usein on pystynyt omalla toisenlaisella toiminnallaan ja kohtelullaaan, kuin mihin lapsi on tottunut, vastaamaan lapsen epäonnistumisen kokemuksiin, niin myös häpeä lieventyy. Kun häpeän kokemukset vähenevät, niin se mahdollistaa syyllisyyden kokemuksen. Syyllisyys motivoi muuttamaan käytöstä, häpeä ei. Aikuisen kyky olla provosoitumatta on tärkeää.

Kiusaamiskulttuurin ehkäiseminen

Kiusaamista ryhmässä on hyvä etukäteen jo ehkäistä panostamalla ryhmän hyvään ilmapiiriin. Hyvä keino on ryhmäyttää esim. uutta ryhmää erilaisilla vuorovaikutusleikeillä tms. Kaverisuhteiden syntyminen vahvistaa ryhmää ja ennaltaehkäisee kiusaamista ja sitä kautta myös minimoi lasten häpeän kokemusten syntymistä.

Häpeä myös rakentaa

Muistetaan kuitenkin, että häpeällä on myös rakentava tehtävä. Se kertoo "älä tee tätä", "tuo on vaarallista". Tällöin se toimii ohjaavana ja suojelevana toimintana. Sen ansioista kehittyy vastuullisuus, sosiaalisuus ja harkitsevuus. Kuitenkin varhaislapsuudessaan paljon kahtoinkohtelua, menetyksiä ja muutoksia kokeneet lapset kärsivät usein ylivoimaisesta häpeän tunteesta eivätkä luota siihen, että aikuinen kohtelee heitä oikeudenmukaisesti heidän tarpeitaan kuullen ja siksi heille empaattinen kasvatustyyli toimii paremmin kuin rankaisevat tai moittivat käytännöt.

Jäähyttäminen

Kasvatuskäytännöissä korostettiin muutamia vuosia sitten jäähypenkin käyttöä ns. time out käytäntöä. Mielestäni tämä käytäntö vain vahvisti lasten huonoa kuvaa itsestään ja lisäsi häpeän tunnetta. Lasten eristäminen kiukun vallassa on minusta väärin. Jos lapsella ei ole mahdollisuutta säädellä omia tunteitaan muissakaan tilanteissa, niin miten sitten yksin jäähypenkillä. Myös lapsen omasta ryhmästä pois sulkeminen lisää häpeän tunnetta. Tutkimusten mukaan eristäminen aiheuttaa aivoalueilla samanlaisia muutoksia kuin fyysisen kivun kokeminen. Lapsen poistamiset pienten lasten ryhmiin ovat myös erittäin epätoivottavia käytöksen korjaamisen keinoja.

Lapsi tarvitsee aikuisen apua tunteiden käsittelyyn. Jäähyllä lapsi jää yksin tunteineen. Jos lapsen tunteita ei myötäeletä ja jaeta, niin miten voidaan odottaaa, että lapsi pystyy samaan muita kohtaan. Jäähy opettaa tunteineen yksin jäämistä, joka vahvistaa turvatonta, välttelevää kiintymyssuhdetyyliä.

Kun lapsi on yksin raivon vallassa eristyksissä, niin hän oppii tukahduttamaan nämä tunteensa. Vihan tunteista tulee kiellettyjä ja ne saattavat sitten purkautua hyvin omituisillakin tavoilla tai siirtyä jopa tekoihin. Vaikeita tunteita ei aikuisenakaan pystytä jakamaan muiden kanssa ja ne voivat kääntyä itseä vastaan tai vihaan muita kohtaan.

Kun lapsi on säätelemättömässä tilassa, niin parempi vaihtoehto on kytkeä lapsi mahdollisimman lähelle aikuista ns. time-in käytäntö. Lapsi tarvitsee tukea ja aikuisen turvallista puhetta ja mahdollisuutta korjata ja hyvittää mahdolliset tekonsa. Ks. Miten opettaja kohtaa säätelettömäsä tilassa olevan oppilaan sensitiivisesti.

https://www.vanhemmuudentuki.fi/lapsen-raivokohtaus-luokassa/

Esimerkiksi näin:

"Nyt on hankalaa ja huomaan sen. Se ei tunnu varmaan hyvältä mutta ei hätää, me selviämme tästä yhdessä. Minä autan sinua". Jos lapsen on vaikea ottaa vastaan esim. fyysistä läheisyyttä niin voi sanoa: "Halaan sinua mielessäni - unohdin, että se on sinulle vaikeaa...olen kuitenkin tässä lähellä ". "Kun sinulla on noin hankala olo, niin on tärkeää, että olen tässä vieressä vaikka et haluaisikaan". "Joskus kaikki pienet tytöt ovat noin vihaisia...se ei haittaa". Lapselle kokemus, ettei hän ole ainut, joka kokee vihaisia tunteita, voi olla todella lohduttavaa ja häpeää vähentävää.

Anteeksipyyntörituaalit

En pidä myöskään häpeää lisäävistä anteeksipyyntörituaaleista. Kurinpitotilanteissa saatetaan vaatia silmiin katsomista ja anteeksi pyyntöä, joka minusta on huono keino saada lapsi sisäistämään huono käytöksensä.

Kuten olen jo todennut, niin itse painotan ihmisuhteen katkoksen korjaamista pienillä hyvittävillä teoilla. Ihmissuhteen korjaaminen on jotain millä teet toiselle hyvää. Se voi olla oman lelun antaminen lainaksi, toiselle kivan kuvan piirtämistä tai vaikkapa aikuiselle mieluisan siivoustehtävän tekemistä.

Ei-sanan käyttö

Olen sitä mieltä, että kasvatuksessa ei sanan käyttö helposti provosoi erityisesti lapsia, joilla on paljon epäonnistumisia vuorovaikutussuhteissa. Toki esim. pientä lasta pitää varoittaa vaarasta vaikka tilanteessa, jossa lapsi tekee jotain hänen terveydelleen haitallista esim. meille vanhemmille tuttu tilanne - lapsi työntää sormensa pistorasiaan. Ei sana on silloin todellakin tarpeellinen.

Mutta silloin kun esim. lapsella on voimakas pyrkimys haluta, tahtoa jotain ja tilanne tuntuu menevän enemmän lapsen ehdoilla, niin lapselle on hyvä osoittaa kuka tilannetta hallitsee. Aikuisen ei kuitenkaan tarvitse kieltää jyrkästi ei- sanalla vaan auktoriteetin voi osoittaa toisellakin tavalla. "Tuota voidaan miettiä/tuo on hyvä idea mutta ensin teemme tämän viikkosiivouksen. Sen jälkeen voimme mahdollisesti katsoa se sinun mieliohjelmasi". Tämän tyyppinen aikuisen tilanteen hallinta ei anna lapselle mahdollisuutta "pyörittää" vanhempaa eikä ole myöskään jyrkkä kieltäminen vaan viestii, että aikuinen turvallisesti ilman provosointia ottaa aikuiselle kuuluvan tilanteen hallinnan.

Aikuisenakin pinna voi palaa

On tietysti relevanttia ja inhimillistäkin joskus aikuisen näyttää, että oma mitta tuli täyteen. "Suutuin kun näin sinun lyövän kaveriasi. Molempien teidän pitää olla turvassa. Minun pitää opettaa sinua keksimään joku toinen tapa kertoa, miltä sinusta tuntuu", "Minä suojelen sinua ja minä suojelen Mattia, se on aikuisen tehtävä".

Sanaton viestintä tärkeää

Koskettamisella ja sanattomalla viestinnällä, kuten lämpimällä katseella, hymyllä ja lempeällä äänensävyllä on myös häpeää laskeva vaikutus. Myös lapsen tunteen intensitettiiin vastaaminen vastaavalla sävyllä rauhoittaa lasta. Ks. DDP

https://vanhemmuuden-tuki.cms.webnode.fi/ddp-menetelma/

On mahdollista, että lapsen on vaikea ottaa lohdutusta vastaan, koska häpeä kokemuksena on liian voimakas. Sanomalla "halaan sinua mielessäni, kun ajattelen, että tarvitset sitä" tai puhumalla "ilmaan" ja pohtimalla ääneen "mitähän Pekka miettii - minä taas mietin miten voisin Pekkaa auttaa" saattaisi helpottaa lapsen avautumista.

Joskus lapsen pehmolelun kautta puhuminen voi auttaa lasta siirtämään omaa kokemustaan etäämmäksi, vaikkapa omaan nalleen. Joskus etäämmältä on helpompi kohdata omia vaikeita tunteita ja omia liian rajuja kokemuksia. Tärkeintä kuitenkin on, että olemme läsnä ja lähellä, kun lapsi joutuu tunnemyllerrykseen.

Tässä linkkinä erinomainen esimerkki, kun yhteys pienen lapsen ja vanhemman välissä katkeaa. Vastavuoroisuuden puute synnyttää häpeäkokemuksen.

https://www.youtube.com/watch?v=YTTSXc6sARg

Lähde:

Hughes, D. 2011. Vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia. Vaurioituneiden lasten ja nuorten hoito. Luentomateriaali.

Vastavuoroisuus harjoitus vanhempain iltaan

Olen itse käyttänyt vanhempainilloissa harjoitusta, jonka avulla on helpompi ymmärtää miltä tuntuu kun vastapuoli ei vastaa kontaktiyritykseemme. Harjoituksen jälkeen on hyvä keskustella harjoituksen herättämistä tuntemuksista.

1.Pariharjoitus, jossa toinen henkilö kertoo omaa mitä tahansa tarinaansa ja toinen henkilö kuuntelee myötäelävästi kertomusta.

2.Pariharjoitus, jossa samaisen tarinan yhteydessä toinen vilkuilee levottomasti ympäriinsä keskittymättä kuuntelemiseen.

3.Pariharjoitus, jossa toinen henkilö kuuntelee samaa tarinaa ilmeettömästi.

Tämän jälkeen roolit vaihdetaan.

Harjoitus nosti häpeän tunteen vahvimmaksi tunteeksi erityisesti ilmeettömyys harjoituksen aikana.

Edellinen harjoitus seminaarista:

Hart, Susan. 2015. Through Windows of Opportunity - a Neuroaffective Approach of Understanding Emotional Development. Seminaari Helsinki.